Elias Klemetinpoika 1769-1829: Torppari Kiviniemessä ja Tikkamäessä 1795-1829

Elias Klemetinpoika on torpparisuvun kantaisän Klemetti Erkinpojan jälkeen ensimmäinen lenkki. Hän syntyi Kiviniemen torpassa kuusi vuotta sen perustamisen jälkeen (1769, ei kastemerkintää, tieto rippikirjoista) ja tuli samaisen torpan isännäksi isäpuolensa Heikki Heikinpojan jälkeen vuonna 1795, 26-vuotiaana. Ennen 26-vuotispäiväänsä hänet oli vihitty avioliittoon tuolloin vasta 19-vuotiaan Heta Paulintytär Karamäen kanssa. Heta oli torpparin tytär Säynätmäen Karamäestä, Jämsän Yijälän vanhoilta takamailta Korpilahden Saalahdesta. Vihkimiskirjauksessa Eliaan tittelinä on torpparin poika eli hänestä tuli torpan isäntä vasta avioitumisensa jälkeen. Ilmeisesti Eliaan, Klemetin vanhimman (ja ainoan?) elossa olleen pojan avioliitto laukaisi myös torpan isännyyden vaihdon, sillä isäpuoli Heikki eli torpassa loisena vielä vuoteen 1819 ja äiti Liisa Matintytärkin kuoli vasta 1814, haudattujen luettelon mukaan Kiviniemessä torpparin (siis Klemetti Erkinpojan) leskenä - vaikka toinen vihitty mies vielä eli.
Viimeksi mainittu ilmaisu aiheuttaa pienen pysähdyksen. Tietty, Liisa oli kuollessaan(kin) Kiviniemen ensimmäisen torpparin Klemetti Erkinpojan leski, mutta samalla hän oli jälkeen jääneen toisen miehensä Heikki Heikinpojan vaimo. Näyttää, että torppa on käsitetty edesmenneen Klemetin ja hänen leskensä Liisa Matintyttären torpaksi, johon Heikki Heikinpoika tuli vain - toki vihittynä - puuskana Klemetin kuoltua. Joka tapauksessa, vuonna 1795 tehtiin Kivinimessä tilaa torpan "lailliselle" perijälle äidin ollessa 57 ja isäpuolen vasta 46-vuotias - kumpikin ilmeisesti muuten voimissaan, koska he elivät torpassa (inhys eli loisina omissa ruuissaan?) vielä pari vuosikymmentä. Järjestely tukee käsitystä, että Kiviniemi oli luonteeltaan perintötorppa, Tikkasten jälkeläisille isältä pojalle siirtyvä.

Elias eli kaksi kolmannesta elämästään Ruotsin vallan alla ja viimeisen kolmanneksen Venäjän tsaarin suuriruhtinaskunnassa. Eliaan lapsuus ja nuoruus ajoittuu Ruotsin suurvalta-aseman murenemisen loppuvaiheisiin sotineen ja kulkutauteineen, miehuus Isojaon toteutukseen ja Suomen sotaan miehityksineen ja - taas - kulkutauteineen. Näistä ainakin Isojaolla on ollut hänelle se erityinen merkitys, että siihen liittyi hänen muuttonsa Kiviniemen perintötorpasta kruunun torppariksi Tikkamäkeen. Kulkutaudeista hän itse selvisi (vuoden 1829 "rintakuumeeseensa" asti), mutta niillä oli tuhoisa merkitys hänen sisaruksilleen ja lapsilleen. Eliaan kahdeksasta Kiviniemessä syntyneestä lapsesta (ainakin) neljä myös kuoli siellä ennen aikuisikää. -Tikkamäessä hänelle ja Hetalle ei enää lapsia syntynyt.

Elias Klemetinpoika ja Heta Paulintytär Karamäki

Elias Klemetinpoika, s. 24.7.1769, k. 11.(18?).3.1829 Tikkamäki 60 v. bröstfeb
Heta Paulintytär, s. 26.9.1775 Karamäki, k. 17.9.1836 Tikkamäki 61 v. styng
Vihitty 28.6.1795
Lapsia:
Kalle, s. 21.11.1796 Kiviniemi, k. 2.12.1796 Kiviniemi 2 kk okänd
Jonas, s. 29.6.1798 Kiviniemi, k. 20.5.1813 Kiviniemi 14 v. svulst
Samuel, s. 3.1.1802 Kivinjemi, k. 1867 (seur. luku)
Eeva, s. 19.1.1805 Kivinjemi, k. ? Aholassa (seur. luku)
Kalle, s. (3.10.) 1807 Kiviniemi, k. 3.11.1820 Kiviniemi 13 v. 1 kk. svulnad
Johannes, s. 5.7.1811 Kivinjemi, k. ?
Leena, s. 7.3.1815 Moxi Kivinjemi, k. 23.4.1817 Kiviniemi 2 v. 1 kk. messling
Matias, s. 18.2.1818 Kiviniemi Moxi, k. ?

Korpilahden seurakunnan historiakirjoista löytyy kastemerkintä vain seitsemälle lapselle, mutta 1807 syntyneen parin toisen Kallen syntymä voidaan päätellä haudattujen luettelosta. Vuosina 1811 ja 1818 syntyneistä Johanneksesta ja Matiaksesta ei löydy (vuoteen 1847 ulottuvista historiakirjoista) sen enempää kuolin- kuin avioliittotietojakaan, joten heidän kohtalonsa jää myöhempien selvitysten varaan. Eliaksen ja Hetan ainut(?) yli lapsuuden elänyt tytär Eeva vihittiin avioliittoon Tikkamäessä 18.6.1826 keljolaisen torpparinpoika Elias Erkinpojan kanssa ja löytyy myöhemmin vanhempiensa mukana Tikkamäessä miehineen asuneena loisena ja sittemmin emäntänä Aholan torpasta (seur. luku). Eliaan ja Hetan kolmantena syntynyt ja vanhimpana eloon jäänyt poika Samuel on seuraavan lukumme päähenkilö.
Eliaksen ja Hetan lapsista siis ainakin neljä kuoli Kiviniemessä ennen aikuisuutta. 13-14 -vuotiaina kuolleiden poikien kuolinsyyksi on merkitty svulst/svulnad. Nykykielen mukaan svulst on kasvain ja svullnad pöhö tai turvotus, mutta kummassakin voi olla kysymys tuohon aikaan epidemiana levinneestä sikotaudista (ruotsiksi myös påssjuk). Leenan 2-vuotiaana tappanut tauti oli toinen tuolloin näilläkin seuduilla esiintynyt lasten tauti, messling (mässling) eli tuhkarokko.

Isojako, Isolahden kylä ja Tikkamäki

Eliaksen ja Heta Paulintyttären vuosina 1815 ja 1818 syntyneiden lasten syntymäpaikoiksi on merkitty Moxi Kivinjemi ja Kiviniemi Moxi. Merkinnät ovat kovin kummallisia, mutta jokin selitys niillekin täytyy olla. Tarjolla on kaksi mahdollista. Ensimmäinen on, että Kiviniemen torppa on sittenkin sijainnut jossakin vanhalla Moksinpuolisen erämaalla ja lähellä Moksin taloa ja kylää - esim. sillä Viljaksen saralla, joka osana tätä erämaata ulottui Moksinjärveen ja tuli jaossa vanhan Tikkalan (Jussilan) omistukseen. Näin Kiviniemi olisi voinut olla jokin Surkeen tai Moksinjärven niemi niin lähellä Moksia, että pappi on merkinnyt sen Moksin kylään kuuluvaksi. Toinen selitys on, että kysymyksessä on vain vihje Kiviniemen torpan lopun lähenemisestä osana Isojaon seuraamuksia. Sen asema Tikkalan kylän Jussilan talon torppana on käynyt mahdottomaksi, kun iso-muuramelaisten isojaossa katsottiin, että Hyrtölän/Hokkasen ojan ja Salavalahdenojan välinen alue kuuluikin iso-muuramelaisten (ei Ylä-Muuramen Tikkasten) maihin. Tämän ovat Tikkasetkin ymmärtäneet niin hyvin, että torppa on voitu arvottomana vaikkapa myydä vähän takapajuisemmille(?) moksilaisille. Tiedettiin, että se on iso-muuramelaisille tulevalla maalla ja siitä oli pakko luopua.

Isojaon toimeenpanon lähtökohtana ollut jakokunnan maiden kartoitus tehtiin Ylä-Muuramen eli Muuratjärven kylän osalta 1788, Iso-Muuramessa eli Muuramen kylässä jo 1760. Itse jakoprosessit kestivät kummassakin tapauksessa 20-30 vuotta ja niiden tuloksena syntyi ensin Rannankylä (siihenkin tullaan Tyynelän Mäkisten yhteydessä). Pari vuosikymmentä myöhemmin - 1820-luvulla - syntyi nykyinen Isolahden kylä ja siinä yhteydessä myös tässä kiinnostava Tikkamäen kruununtorppa.
Isojako tarjosi avoimen tilanteen, jossa talot yrittivät saada haltuunsa mahdollisimman paljon ja hyviä maita samalla kun niiden etäisimpiä takamaita vaihdettiin lähempänä olleiden talojen omistukseen tai otettiin "liikamaana" valtiolle. Jakoon ensimmäisenä ehtineet Muuramen talot pitivät nyt sikäli puolensa (toisin kuin 30 vuotta aikaisemmin Hyrtölänmaan takametsiä keskenään jakaessaan), että saivat haltuunsa kiistanalaisen Niemelän-Kivimäen-Kiviniemen alueen Salavajärvenojan (Mutkaojan) ja Hyrtöjärven (Hokkasen lammen) ojan välistä ja myös asuttivat sen samaan aikaan kuin (muukin) Rannankylä syntyi. Alueelle muodostetut Kääpälä ja Salavajärvi tunnetaan Muuramen Tervalan 1790 perustettuina torppina ja Isolahti "Muuramen Heikkilä-Tapanista valtion liikamaalle perustettuna uudistalona". Polkula taas oli Nuuttilasta 1799 perustettu torppa, ensin nimeltään Hanhimäki, sitten Kantapolku ja viimein valtion liikamaalle nykyisellä nimellään perustettu uudistalo.
Laukkalan talo säilytti omistuksessaan (vuoden 1691/96 alku-Tikkalan takametsien jaon mukaisesti) Salavalahdenmaan eteläosan lukuun ottamatta mainittua Kivimäen-Kiviniemen aluetta. Tämä näkyy mm. siinä, että vasta 1820-luvulla perustetut Peltolan ja Mutkalan torpat mainitaan nimenomaan Laukkalan torppina. Ensimmäiset torpparit olivat Matti Matinpoika Hydén ja Matti Simonpoika Simola. Edellinen saattoi olla Laukkalan / sen tytärtalojen mailla asuneita sotilaita, käsityöläisiä ja/tai vävyjä, jälkimmäinen ilmeisesti Muuramen Punasillasta/Simolasta lähtemään joutuneita Hokkasia - samaan tapaan kuin Mellerin-Hokkasen perustaja. Lemitusniemen sisäosan kohdalla tilanne on epäselvempi. Se saattoi joutua "liikamaana" valtiolle, mutta sillekin perustetun Lapinmäen/Lapin torpan ensimmäiset asukkaat, Kalle Joonaanpoika Åhman (joissakin lähteissä Öhman) emäntänään Susanna Vilpuntytär Rimpijärvi, tulivat Laukkalan tytärtalosta Rannilasta. - Tuo Susanna muuten oli myöhemmin puheeksi tulevan esiäitimme Hedda Stina Vilhelmintyttären isotäti eli isoäidin sisar. Myös Åhmanin nimi viittaa sotilas- tai käsityöläissukuun, jonka torppa lienee ollut Laukkalan mailla.
Takametsien jaossa 1691/96 Tikkalan päätalon omistukseen tullut Salavalahdenmaan pohjoisosa joutui liikamaana valtiolle. Alueelle 1820-luvulla perustettuja kruununtorppia (myöhemmin uudistaloja) ei mainita nimenomaisesti Tikkalan talojen vaan kruunun torppina ja sitten 1830-luvulla perustettuina uudistaloina. Kuitenkin käy ilmi, että niidenkin ensimmäiset asukkaat tulivat Tikkalan taloista. Pukkimäen ensimmänen isäntä Aapo Tuomaanpoika oli Juokslahden Letkulasta, mutta hänen poikansa Juho Aaponpojan vaimo Matilda oli Viljasjärven tytär (miehensä äidinpuolinen serkku?). Salinahon ensimmäinen isäntä oli Mikko Mikonpoika Tikkala Jussilasta emäntänään Annastina Matintytär Rimpi. Tuo Mikko oli siis Mikko jo kolmannessa polvessa, Tikkala-Pellonpäässä 1741-1764 isäntänä olleen Mikko Erkinpojan pojanpoika ja Tikkala-Jussilan ensimmäisen isännän - 1786-1817 - poika. Rasinahon/Rasilan ensimmäinen isäntä oli Kalle Matinpoika Peltolasta (siis edellä puhutusta Laukkalan torpasta) emäntänään keljolainen Liisa Aleksanterintytär.
Sekä Salinahon että Rasinahon nimet (aho) viittaavat siihen, että niitä oli jo aikaisemmin Tikkalasta käsin kaskettu ja ehkä muutenkin viljelty. Aho on vanhalle kaskimaalle syntynyt heinikkoinen aukio. Samaan järjestelmään kuuluu, että Tikkamäki syntyi (epävirallisesti samaan aikaan, vuonna 1823/4) kruununtorppana niin, että senkin asukkaat tulivat vuonna 1824 (tikkalalaisesta) Kiviniemen torpasta.

Muutto Tikkamäkeen

Jos ei Roomaa niin tuskin Tikkamäkeäkään on "päivässä rakennettu". Kiviniemestä luopuminen on ollut tiedossa Muuramen kylän puolella edenneen Isonjaon ajan ja muuttoa on voitu valmistella ehkä jo useampi vuosi. Kaskiviljelyyn ilmeisen hyvin sopinut Tikanmäen muuten jyrkkien rinteiden loivahko pohjoisrinne lienee kuulunut niihin maihin, joita Joensuun Kirsti-rouvan lampuodit yrittivät Tikkasilta 200 vuotta aikaisemmin varastaa. Vesankalaisten Tikan-/Tikkalanmäelle antama nimi Tikkavuori kuvaa naapureiden vanhaa kiinnostusta tähän alueeseen - ja kas, vuonna 2003 ilmestyneessä Vesangan kyläkirjassakin Tikkamäki ja Ahola esitellään "Muuramen puolella" olevina vesankalaisina taloina. Tikkala-Pellonpään takametsien taaimmaisen kulman omistuksen ylläpito on saattanut vaatia, että aluetta on jatkossakin silloin tällöin kaskettu ja vähitellen raivattu niityiksi ja pelloksi. Omistuksen varhaista alleviivausta on tietysti merkinnyt jo päätalosta kaukana sijainneen mäen nimeäminen Tikan-/Tikka(lan)mäeksi (vrt. Saukkosten Pekan talon omistama Pekanmäki Moksin suunnalla). Isonjaon aikana tämä raivaaminen on saanut erityistä merkitystä yrityksenä tukea jalansijaa alueella, jonka joutuminen valtion liikamaaksi on käynyt yhä ilmeisemmäksi - jo sen vuoksi että etäisyyttä päätaloon oli linnuntietäkin yli 10 kilometriä. Asuinsijaa rakentamassa lienee osaltaan ollut myös Eliaan aikuisikään pääsyt poika Samuel, josta isänsä jälkeen tulikin sitten Tikkamäen torpan ja uudistalon isäntä.
* * *
Tikkamäen torppa sai siis nimensä siitä Tikka(lan)mäestä, jonka pohjoisrinteelle se perustettiin. Tämä mäki puolestaan sai nimensä jo 1500-luvulla merkkinä siitä, että se sijaitsi Tikkalan Tikkasten ostamien takamaiden äärimmäisellä laidalla kaukana päätalosta. Tikkala puolestaan sai nimensä perustajastaan Martti Tikkasesta, joka tuli tänne "savolaisena" uudisasukkaana. Kysymys siitä, miten Martista oli tullut Tikkanen, jää arvailtavaksi: Hän saattoi olla Kähön kylän Tikan talosta Pohjois-Savoa 1400-luvulla asuttamaan lähteneiden jämsäläisten jälkeläinen, jotka Tikasta tulleina saivat Savossa nimen Tikkanen. Jos näin, niin Tikkamäellekin nimen antanut tikka lähti lentoon noin v. 1400 jämsäläisestä Tikan talosta (joka sekin saattoi saada nimensä jostakin Kanta-Hämeen Tikka-nimisestä talosta joskus 1100-luvulla). - Pitkä matka on siis takanaan Tikkamäen tikalla, lieko sitten ollut Brysselin suojelema valkoselkätikka.
Tikkamäki-nimisiä taloja ja torppia on samaan aikaan - 1800-luvulla - ollut muitakin, mm. Soinissa ja Toivakassa, ja Tohmajärvellä on nytkin Tikkalan kylä. Meidän Tikkamäkemme on kuitenkin niistä riippumatta syntynyt - jos kohta nuo muutkin voivat olla Pohjois-Savon Tikkasilta peräisin.
* * *

Tikkamäkeen, Hyrtölänlahden Kiviniemestä linnuntietä 7 kilometriä pohjoiseen, muutettiin vuosien 1823 ja 1824 vaihteessa, viimeistään kesällä 1824. Joukkoa johti 53-vuotias Elias Klemetinpoika kuusi vuotta nuoremman emäntänsä Heta Paulintyttären kanssa. Heidän kahdeksasta Kiviniemessä syntyneestä lapsestaan neljä oli siellä myös jo myös kuollut, joten mukana seurasivat elossa olleet neljä, 22-vuotias Samuel, 19-vuotias Eeva, 12-vuotias Johannes ja 5-vuotias Matias. Kun perheeseen kuului jo myös Samuelin 31-vuotias vaimo Liisa Juhontytär ja näiden maaliskuussa 1823 syntynyt poika Kalle Vilhelmi, muutti Kiviniemestä Tikkamäkeen kahdeksan henkeä kolmesta sukupolvesta.
Tällä joukolla siis aloitettiin elämä Tikkamäen kruununtorpassa 1823/24 eli kymmenen vuotta ennen sen virallista perustamista. Selvää on, että jo tuolloin on Tikkamäessä täytynyt olla jonkinlaiset rakennukset - miten sinne muuten olisi voinut kahdeksan henkeä, mukana lapsia, asettua. Toisin sanottuna emme siis tiedä Tikkamäen asutuspaikan varsinaisen synnyn aikaa. Kolmen sukupolven ajaksi Tikkasten sukua sinne asettui - vaihtelevalla ja lopulta huonolla menestyksellä. Klemetti Erkinpojalle perustetun Kiviniemen kaltainen sukutorppa Tikkamäki ei ollut, mutta kruununtorppana lähes saman arvoinen: Se voi säilyä suvulla, jos suhteet valtioon eli vuokraverot hoidettiin.
Elias Klemetinpoika kuoli Tikkamäessä 60-vuotiaana 11.3.1829 "rintakuumeeseen" (lavantauti?, kuehkokuume?) ja hänen vaimonsa Heta Paulintytär Karamäki seitsemän vuotta myöhemmin 61-vuotiaana 17.9.1836 - kuolinsyynä styng, joka myös voi viitata esim. keuhkokuumeeseen ("pistää rintaan" vai sydäninfarkti?). Torppa siirtyi Eliaan kuoltua Samuel Eliaanpojalle, joka jo aiemmin oli mm. kastettujen luettelossa esiintynyt jonkinlaisena isäntänä. Mutta Samuelista lisää seuraavassa luvussa.

Raimo Mäkinen, Muuramen Rannankylän Tikkamäestä ( raimok.makinen [ät] luukku.com )

13.1.2008

Takaisin juttuihin